Tuottoisaa luonnon monimuotoisuutta: Kevään kestävät kimalaiset

Vappuna olen Joutsenon laskentalinjalla jokaviikkoisessa perhosseurannassa. Aurinko paistaa ja ilma ei liiku, mutta lämpöä on vain +5 astetta. Perhosia ei näy, ei edes aikuisina talvehtineita sitruuna- tai nokkosperhosia. Olisinpa ottanut pipon matkaan!

Laskentareitillä on kuitenkin seuraa. Matkan varrelle osuu kartanokimalainen ja kymmenkunta mantukimalaista. Kun pilvenlonkare peittää auringon, jään seuraamaan yhtä. Tuhti mantukuningatar hakee selvästi jotakin: se lentää maanpintaa hipoen, pysähtelee ja kömpii tämän tästä tummempaan aukkoon heinikossa. Yhdessä se viipyy puoli minuuttia, toisessa vain muutaman sekunnin. Liian lyhyt. Liian pieni. Ehkä jonkun muun asuttama. Yhtä kaikki, sopimaton kolo pesäpaikaksi.

Kymmenkunta koloa tutkittuaan hyönteinen hurauttaa matkoihinsa. Todennäköisesti sen on mentävä tankkaamaan: kimalaisen aineenvaihdunta on kolibriakin nopeampaa, joten käytännössä sen on syötävä melkein koko ajan. Jos energia loppuu, se ei voi lentää, ja jos se ei voi lentää, se ei pääse enää kukkiin hakemaan ruokaa. Täysikin vatsa pitää kimalaisen hengissä vain 40 minuuttia!

Onneksi pellonreunan tyttöpajut tarjoilevat auliisti energiapitoista nektaria. Poikapajuista kuningatar hakee kirkkaankeltaista siitepölyä, jonka proteiinit elvyttävät talven aikana kutistuneet munarauhaset. Kun pesälle on paikka löytynyt, kimalaisäiti vuoraa sinne sammalesta tai muusta eristeestä onton pallon, jossa hautoo munia vähän kuten linnutkin. Energiaa se saa kielen* ulottuville rakentamastaan mesikupista. Kun kuppi tyhjenee, kuningattaren on lähdettävä medenhakumatkalle. Haudonnan aikana mettä kuluu jopa 6000 kukan edestä joka päivä. Siksi hyvien mesikasvien läheisyys on pesinnän onnistumisen kannalta tärkeää.

Hyvässä lykyssä yhteiskunta kasvaa kesän edetessä jopa muutamaan sataan työläiseen, jotka viime vaiheissa ruokkivat ja kasvattavat uudet kuningattaret tulevien vuosien pölytysjoukkojen hallitsijoiksi.
 


Kivikkokimalainen viinimarjaa pölyttämässä. Mustaa kimalaista värittää ainoastaan punertava takapuoli.

Kimalaisia on kiittäminen mustikoistakin!

Kimalaisia on Suomessa lähes 40 lajia. Kaikki ovat enemmän tai vähemmän tummia karvapalleroita, lempeitä jättiläisiä, jotka eivät juuri ihmisiä pistä. Tiheä pörröinen turkki sopii äärioloihin. Kimalaiset lentävät hämmästyttävän kylmässä, heikossa sateessakin, aamuvarhain tai iltamyöhään, kun useimmat muut pölyttäjät ja hyönteiset hytisevät suojissaan.

Kimalaisilta suunnistaminen sujuu. Medenhakumatkat kestävät yleensä tunnista puoleentoista, ja matkaa taittuu noin 15 kilometriä tunnissa. Hyvä apaja vetää työläisiä jopa kolmen kilometrin päähän. Joskus pesästä vietyjä kimalaisia on palannut kotikoloonsa jopa yli kymmenen kilometrin päästä.

Kimalainen tutkii ja tyhjentää minuutissa noin 10-20 kukkaa. Pölytystyökin on mestarillista. Kimalaiset erehtyvät harvoin jo tyhjennettyihin kukkiin, sillä ne haistavat kukissa jo käyneen kimalaisen jalanjäljen. Turhia pysähtelemättä matka jatkuu paremmille mesilähteille.

Taloudellisesti merkittävintä kimalaisten ahkerointi on metsissä mustikan ja puolukan pölyttäjinä sekä puutarhoissa hedelmäpuiden ja marjojen satojen turvaajina. Mustikat kukkivat näitä aikoja toukokuun lopulta kesäkuulle, ja niiden kukissa on pölyttäjien palkaksi runsaasti mettä. Kun vuonna 2008 tutkittiin kontukimalaisten merkitystä mustikan pölytyksessä, niiden pölyttämiltä koeruuduilta saatiin satoa 12-kertaisesti verrattuna muihin tutkimusruutuihin!

Suuntaahan mustikkamaille kurkkaamaan, millaiset ovat tulevan kesän satonäkymät. Jos kuulet ja näet paljon kimalaisia, lähtökohdat ainakin ovat kunnossa!

* Kimalaisia on sekä pitkä- että lyhytkielisiä; sen mukaan lajeilla on erilaiset mieltymykset erilaisiin kukkiin

Pääkuva: Kartanokimalainen mustikan kukalla. Selkäkarvat ovat punertavat ja takapuoli valkoinen.
 

Sosiaalisten kimalaisten mielenkiintoisesta elämästä kannattaa lukea lisää:
Dave Goulson: Kimalaisen kyydissä – Matka mesipistiäisten maailmaan. Gaudeamus 2019.
Seppo Parkkinen, Juho Paukkunen, Ilkka Teräs: Suomen kimalaiset. Docendo 2018.

 

Viikolla 21 vietetään Luonnon monimuotoisuuden viikkoa! Kansainvälinen luonnon monimuotoisuuden päivä laajenee tänä vuonna koko viikoksi (18.-22.5.), jonka aikana jokaiselle viikonpäivälle on YK-vetoisesti laadittu oma teemansa. Lisätietoa (englanniksi): https://www.cbd.int/idb/image/2020/idb-2020-theme.pdf

Allergia-, Iho- ja Astmaliitossa on ollut luonnon monimuotoisuutta ja samalla ihmisten terveyttä tukevaa toimintaa tarjolla jo vuosien ajan. Tulehan mukaan luontoliikkumaan, kitke röyhkeästi leviävä vieraslaji tai nappaa kuva medenkeruussa hyörivästä kimalaisesta!

 

Share

Muita kirjoituksia samasta aiheesta:

Tari Haahtela ja allergian lyhyt historia

’Eläköön metsien mikrobit’ kokosi viime syksynä järjestöväen Helsinkiin muistelemaan yhtä merkittävää aikakautta Allergia- ja astmaliiton toiminnassa. Vuonna 1983 sai alkunsa internet, Helsingissä järjestettiin ensimmäiset yleisurheilun MM-kisat ja ympäristöministeriö aloitti toimintansa Suomessa. Neuvostoliitto myönsi presidentti Mauno Koivistolle Leninin kunniamerkin ja Michael Jackson esitteli moonwalk-tanssin. Myös Allergialiitto otti uusia askelia, kun Allergia-lehden päätoimittajan Klaus A. J. Järvisen saappaisiin astui dosentti Tari Haahtela.

Absurdi allergia, outo ja erikoinen

Kun ihminen oirehtii kasvin siitepölystä tai on kuolla maitotilkkaan, luonnonlukutaidossamme on jotakin perinpohjin pielessä.

Siitepölyseuranta käynnistyi Kaakkois-Suomessa

Etelä-Karjalan Allergia- ja ympäristöinstituutti on aloittanut kevään siitepölyseurannan.