Ritva Väisänen sai astmasta otteen kuntoutuskurssilla

Flunssan jälkeinen yöyskä ei loppunutkaan. Öisin istuin sohvalla ja yskin ja yskin. Juominen, joka oli ennen auttanut, ei enää auttanut. Näin kuvailee Ritva Väisänen astmansa ilmaantumista vuonna 2009.

Jo aiemmin Ritva Väisäsellä oli ollut astmalääkkeitä käytössä rasituksen yhteydessä. Kun astmaa testattiin spirometrialla, ei Ritva miltei jaksanut enää puhaltaakaan. Selkeä astma todettiin ja Ritva sai siihen lääkityksen. Olo helpotti.

– Sen jälkeen en oikein uskonut astmaa edes sairaudeksi, kun sitä ei edes huomannut, kun vain otin lääkkeet säännöllisesti.

Haastatteluun saapui herttaisesti hymyilevä nainen, joka oli suojannut itsensä pakkaselta lämpimillä vaatteilla ja paksulla villahuivilla, jotta astma ei vihoittelisi. Vaatimattoman toimeliaana Ritva hoiti kahvit pöytään ja kertoi tarinaansa.

Hyväksyin astmani

Pari vuotta sitten, pitkän hyvän vaiheen jälkeen, astma alkoi vaivata Ritvaa enemmän. Esimerkiksi flunssa ei mennyt ohi kuten ennen, vaan se ja astma yhdessä veivät voimat pidemmäksi aikaa.

- Olen aina tottunut menemään, mutta nyt astman kanssa en päässyt liikkeelle enää samalla tavalla. Se pysäytti. Astmaan sairastuva joutuu suhtautumaan uudestaan itseensä, menoihin ja jaksamiseensa.

- Reilu vuosi sitten syksyllä oli taas vaivaa ja se vain jatkui ja jatkui. Paikallisen allergia- ja astmayhdistyksen toiminnanjohtaja kuunteli minua ja patisti hakemaan kuntoutukseen. Päätin hakea ja kokeilla, olisiko kuntoutuksesta apua. Olihan siitä. Kuntoutuskurssilla astmani otettiin vakavasti. En ollutkaan kuvitellut oireitani ja väsymystäni, vaan ne todella kuuluivat astmaan, joka ei ollut tasapainossa. Lääkärinluennolla kerrottiin seikkaperäisesti astmasta.

Aloin itsekin miettiä ja hyväksyä, että astman kanssa on vain elettävä ja sitä on hoidettava.

Omaan suhtautumiseen auttoi se, kun asia otettiin vakavasti kuntoutuksessa. Ritva kertoo saaneensa tietoa ja sitä kautta ymmärtäneensä kokonaisuuden. Tuli ajatus, että tärkeintä on päästä tasapainoon astman kanssa. Hän toteaa, että kuntoutus oli pysähdyttävä ja mietityttävä. Hyvä niin. Nyt hän on pärjännyt vuoden verran ilman vahvaa lääkitystä, ja hän on oppinut itse säätelemään lääkkeitä. Sen taidon hän oppi kuntoutuksessa.

-  Kuntoutuksessa kuulin myös muiden astmaan sairastuneiden tarinoita, rankkojakin. Itselläni ei ole ollut pahoja astmakohtauksia, mutta opin muilta, että aina pitää olla avaava lääke mukana. Ei tiedä, koska pakkanen tai muu laukaisee pahan astmakohtauksen.

Liikunta auttaa

Allergia- ja astmaliitto muistuttelee, että liikunta on lääkettä astmaatikolle. Niin myös Ritva Väisänen on havainnut. Hän kertoo saavansa aamukävelyiltä puhtia päivään. Pakkaskeleillä hän laittaa huivin kasvojen suojaksi, se auttaa. Jos kävelyt jäävät muiden kiireiden alle, Ritva huomaa sen olossaan. Kävelyn lisäksi Ritva nauttii uinnista. Hän on myös osallistunut allergia- ja astmayhdistyksen liikuntatapahtumiin.

- Kun pitää itseään tärkeänä ja huolehtii liikunnasta, ravinnosta ja kodin siisteydestä, niin voi paljon paremmin.

Yhdessä astmaattisen asialla

Ritva on käynyt Lohjan seudun allergia- ja astmayhdistyksessä kymmenisen vuotta. Pari vuotta hän oli ihan vain osallistuja. Hän kertoo, että tapahtumiin oli helppo mennä ja oli mukava tavata muita ihmisiä. Sitten häntä jo pyydettiinkin hallitukseen, ja hän myöntyi tehtävään.

- Parasta ovat olleet jäsenillat. Niissä saa aina jotakin uutta tietoa. Välillä on ollut luentoja, välillä keskustelua. On ollut kivaa, kun toiminnanjohtaja on sanonut, ettei joka illassa tarvitse hallituksen jäsenenkään olla. Yhdessä tehdään tätä juttuja ja jokainen antaa oman panoksensa.

Ritva toimii tällä hetkellä yhdistyksen arpajais- ja vertaisvastaavana. Hän tykkää olla erityisesti vertaisena, silloin voi jutella ja vaihtaa kokemuksia enemmän. Vertaisena voi auttaa toisia konkreettisesti kuuntelemalla ja ehkä myös ohjaamalla eteenpäin. Hallituksen jäsen hän on edelleen. Ritva mainostaa koko yhdistyksen olevan mukava ryhmä, joka ajaa allergisten ja astmaattisten asioita Lohjan seudulla.

Yhteisessä jutteluhetkessä tuli olo, että Ritva on taitava kuuntelija ja ihmisten kohtaaja. Oli helppo nähdä hänet allergia- ja astmayhdistyksen aktiiviksi.

Ritvan terveiset muille astmaatikoille

  1. Ota oireet vakavasti ja hoida ne. Tärkeintä on saada astma tasapainoon.
  2. Lähde liikkumaan, vaikkei aina kiinnostaisi. Hanki kävelykaveri, niin tulee lähdettyä liikkeelle.
  3. Tule jäseneksi allergia- ja astmayhdistykseen. Saat tietoa ja kavereita.

 

Share

Keskustele ja kommentoi

Muita kirjoituksia samasta aiheesta:

Juha Perälä ja hervoton heinänuha

Juha 'Peris' Perälällä on hervoton heinänuha, mutta hän ei anna sen häiritä radiotyötä.

Herkän uravalinnat

Kuinka peset koiran ilman astmakohtausta?

Noora Lumpo on allerginen, tuoksuyliherkkä astmaatikko. Kajaanissa asuva Noora on yksi järjestömme some-lähettiläistä. Tässä ote hänen blogistaan. Seuraa Nooran blogia osoitteessa herkkis.wordpress.com