Peukalon imeminen ja kynsien pureskelu vähentää allergiariskiä?

Uudessa-Seelannissa tehty tutkimus vahvistaa erikoisella tavalla käsitystämme liiallisen siisteyden mahdollisista haitoista.

Tutkijat seurasivat yli 1000 lapsen terveyttä vuodesta 1972 aikuisikään asti. Noin 31 % tutkituista piti käsiään suussa säännöllisesti lapsena. Ne, jotka lapsena imivät peukaloaan tai pureskelivat kynsiään, olivat aikuisiässä ihopistokokeen perusteella vähemmän herkistyneitä mm. koiralle, kissalle, hevoselle, heinille ja pölypunkille. Käsiään kiltisti suusta kaukana pitävien joukossa 45 % todettiin allerginen herkistyminen.

Jos lapsena joko imi peukaloa tai pureskeli kynsiä, allergista herkistymistä esiintyi 40 %:lla. Mielenkiintoista on, että molempia huonoja tapoja omaavilla allergista heristymistä esiintyi vain 31 %:lla. Nämä tulokset olivat riippumattomia muuan muassa tupakoinnista ja lemmikkieläinomistajuudesta. Astman esiintyvyyteen käsien suussa pitäminen ei vaikuttanut.
Vaikka peukalon imeskely tai kynsien pureskelu ei sinänsä ole kannustettava tapa, monipuolinen altistuminen elinympäristön mikrobeille saattaa siis suojata allergisilta sairauksilta.

Stephanie J. Lynch, Malcolm R. Sears, Robert J. Hancox. Thumb-Sucking, Nail-Biting, and Atopic Sensitization, Asthma, and Hay Fever. Pediatrics, July 2016 DOI: 10.1542/peds.2016-0443

 

Share

Keskustele ja kommentoi

Muita kirjoituksia samasta aiheesta:

Päivitä tietosi atooppisen ihottuman hoidosta

Keskiviikkona 28.9. kello 14 allergia- ja astmaneuvoja Marjo Tähtinen kertoo atooppisen ihon hoidosta Allergia- ja astmaliiton livelähetyksessä. Uusi Käypä Hoito -suositus on julkaistu - mitä atoopikon kannattaa niistä tietää? Mitkä ovat keskeisiä avainkohtia atooppisen ihon hoidossa?

Mustapippurikeksit - gluteeniton, maidoton, kananmunaton ja sojaton

Sopiva dödö murrosikäiselle?