Miksi mikromuovista tuli ongelma?

Muovista on tullut arkemme monikäyttöinen hyödyke edullisuutensa ja toiminnallisten ominaisuuksien vuoksi.

Muovien tuotanto ja kulutus on kasvanut merkittävästi viimeisten 50 vuoden aikana. Arvioiden mukaan muovien käyttö on moninkertaistunut tuona aikana. Viimeisten 13 vuoden aikana muoveja on valmistettu enemmän kuin koskaan. Muovien kulutuksen kasvulle näy loppua ja sen on arvioitu tuplaantuvan seuraavan 20 vuoden aikana. Muoveja hyödynnetään eri sektoreilla, kuten pakkaus-, rakennus-, ja autoteollisuudessa. Muovien muita käyttökohteita ovat elektroniikkateollisuus, maataloussektori sekä muut kuluttajatuotteet, kuten vaateet, jalkineet, lelut ja ...

Muita kirjoituksia samasta aiheesta:

Tari Haahtela ja allergian lyhyt historia

’Eläköön metsien mikrobit’ kokosi viime syksynä järjestöväen Helsinkiin muistelemaan yhtä merkittävää aikakautta Allergia- ja astmaliiton toiminnassa. Vuonna 1983 sai alkunsa internet, Helsingissä järjestettiin ensimmäiset yleisurheilun MM-kisat ja ympäristöministeriö aloitti toimintansa Suomessa. Neuvostoliitto myönsi presidentti Mauno Koivistolle Leninin kunniamerkin ja Michael Jackson esitteli moonwalk-tanssin. Myös Allergialiitto otti uusia askelia, kun Allergia-lehden päätoimittajan Klaus A. J. Järvisen saappaisiin astui dosentti Tari Haahtela.

Absurdi allergia, outo ja erikoinen

Kun ihminen oirehtii kasvin siitepölystä tai on kuolla maitotilkkaan, luonnonlukutaidossamme on jotakin perinpohjin pielessä.

Siitepölyseuranta käynnistyi Kaakkois-Suomessa

Etelä-Karjalan Allergia- ja ympäristöinstituutti on aloittanut kevään siitepölyseurannan.