Kuinka peset koiran ilman astmakohtausta?

Noora Lumpo on allerginen, tuoksuyliherkkä astmaatikko. Kajaanissa asuva Noora on yksi järjestömme some-lähettiläistä. Tässä ote hänen blogistaan. Seuraa Nooran blogia osoitteessa herkkis.wordpress.com

Yksi asia minua on kummastuttanut jo jonkin aikaa: Miksi on niin vähän tarjontaa tuoksuttomille koiran tai lemmikkien pesutuotteille?

Vai onko edes tarjontaa? Koiriin liittyvä bisnes on kuitenkin niin suurta. On vaatteet, rattaat ja kantolaukut. Ja kaikkea mahdollista! Mutta miksi koiran pitäisi tuoksua vaniljalle tai mustikkamuffinsille? Miten herkät voivat pestä koiran ilman oireita tai astmakohtausta?

Toki tiedän olevani onnekas, kun voin ylipäätään lemmikkiä pitää. Meillä asuu nykyään kaksi villakoiraa.

Muutamista eläinkaupoista olen kysellyt tuoksuttomia pesutuotteita lemmikille, tuloksetta. Tuskin turhat kemikaalit ovat hyväksi koirille, saati niiden omistajien nenille. En usko, että koira tykkää itsekään tuoksua vastaleivotulle korvapuustille. Miksi se muuten aina pesun jälkeen tykkäisi mennä lumihankeen tai ruohikolle kellimään? Ei vain omat koirat, vaan monet koirat tekevät näin. Uskon, että poistaakseen hajua. Niin hassulle kuin kieriskely näyttää, kai sillä jokin tarkoitus on.

Lemmikit pitää kuitenkin pestä aika usein, sillä ne kantavat turkissaan ulkoa kaikenlaista. Hiekkaa, kuraa ja roskia. Onneksi harjauskin hyvä apukeino aina ensi hätään. Meidän hauvavauva on näppärää pestä, kun pentu itse kävelee suihkuun. Isompikaan ei pyristele vastaan, vaikkei kuivaus ja harjaus -operaatiosta niin tykkääkään.

Tuoksuvilla lemmikin pesutuotteilla siis mennään, kunnes löytyy parempi vaihtoehto. En vain oikein pidä ajatuksesta, että koirat tuoksuvat monta päivää pesun jälkeen synteettisille hajusteille. Ja meitä herkkiä koiran omistajia, joille shampoon tuoksut ottavat nenään, varmasti löytyy. Olisi ihanaa saada eläinsarjaa myös herkemmille sopivina tuotteina, joissa on vain puhdas tuoksu ilman mitään extraa. Muutamia vaihtoehtoja olen löytynyt netistä, mutta niissä on saattanut olla luonnollisia vahvoja tuoksuja kuten laventelia tai kuusenkerkkää.

Muutamia konstejani lemmikkien pesuun silloin, kun tuoksut ärsyttävät.

  1. Yritetään tehdä pesut sillä miedolla shampoolla, jonka olet sattunut löytämään, shampoota reilusti laimennellen. Ja tämähän tarkoittaa myös sitä että tulee useampi pesukerta. Sekin taitaa olla parempi vaihtoehto kuin se, että kylppäri tuoksuu vahvasti. Melkein niin, että sekä omistaja että koira pyörtyvät tuoksuihin.
  2. Hyvät föönaukset ja harjaukset pesun jälkeen niin auttavat siihen, että pesuaineen tuoksu heikkenee.
  3. Kunnon kuivatuksen jälkeen koira lenkille tai pihaan juoksentelemaan, se on näppärä konsti myös saada koira raikkaaksi.

 

Kuva: Anu Sauliala

Share

Kommentit

  • 675731 1 year ago

    http://price-of-levitra-20mg.mobi/ - price-of-levitra-20mg.mobi.ankor buyventolin-online.mobi.ankor http://buylevitrageneric.mobi/

  • 947847 1 year ago

    http://price-of-levitra-20mg.mobi/ - price-of-levitra-20mg.mobi.ankor buyventolin-online.mobi.ankor http://buylevitrageneric.mobi/

  • 145722 1 year ago

    http://price-of-levitra-20mg.mobi/ - price-of-levitra-20mg.mobi.ankor buyventolin-online.mobi.ankor http://buylevitrageneric.mobi/

  • 511864 1 year ago

    http://price-of-levitra-20mg.mobi/ - price-of-levitra-20mg.mobi.ankor buyventolin-online.mobi.ankor http://buylevitrageneric.mobi/

  • 999828 1 year ago

    http://price-of-levitra-20mg.mobi/ - price-of-levitra-20mg.mobi.ankor buyventolin-online.mobi.ankor http://buylevitrageneric.mobi/

  • 955999 1 year ago

    http://price-of-levitra-20mg.mobi/ - price-of-levitra-20mg.mobi.ankor buyventolin-online.mobi.ankor http://buylevitrageneric.mobi/

  • 226727 1 year ago

    http://price-of-levitra-20mg.mobi/ - price-of-levitra-20mg.mobi.ankor buyventolin-online.mobi.ankor http://buylevitrageneric.mobi/

  • 379947 1 year ago

    http://price-of-levitra-20mg.mobi/ - price-of-levitra-20mg.mobi.ankor buyventolin-online.mobi.ankor http://buylevitrageneric.mobi/

  • 933897 1 year ago

    http://price-of-levitra-20mg.mobi/ - price-of-levitra-20mg.mobi.ankor buyventolin-online.mobi.ankor http://buylevitrageneric.mobi/

  • Kiija 1 year ago

    Ihan marketista löytyy lemmikin luomushampoota jossa on vain rypsisaippuaa, rypsiöljyä ja vettä, jossa tuoksu on hieman mäntysuopamainen, mutta ei jää turkkiin minusta mitenkään pesun jälkeen. Pitää kyllä laimentaa sitäkin aika reilusti, mutta ei hajun vaan tahnan paksuuden vuoksi. En ole erityisen hajuallergikko itse, mutta pidän tuosta shampoosta siksi, että se pesee hyvin, huuhtoutuu pois turkista helposti, eikä vie kaikkea koiran luontaista rasvakerrosta iholta.

  • 561753 1 year ago

    http://100mg-viagracanada.com/ - 100mg-viagracanada.com.ankor sertralinezoloftonline.com.ankor http://20mg-tadalafil-lowest-price.com/

  • 161678 1 year ago

    http://100mg-viagracanada.com/ - 100mg-viagracanada.com.ankor sertralinezoloftonline.com.ankor http://20mg-tadalafil-lowest-price.com/

  • 354874 1 year ago

    http://100mg-viagracanada.com/ - 100mg-viagracanada.com.ankor sertralinezoloftonline.com.ankor http://20mg-tadalafil-lowest-price.com/

  • 651652 1 year ago

    http://100mg-viagracanada.com/ - 100mg-viagracanada.com.ankor sertralinezoloftonline.com.ankor http://20mg-tadalafil-lowest-price.com/

  • 179917 1 year ago

    http://100mg-viagracanada.com/ - 100mg-viagracanada.com.ankor sertralinezoloftonline.com.ankor http://20mg-tadalafil-lowest-price.com/

  • 613222 1 year ago

    http://100mg-viagracanada.com/ - 100mg-viagracanada.com.ankor sertralinezoloftonline.com.ankor http://20mg-tadalafil-lowest-price.com/

  • 721893 1 year ago

    http://100mg-viagracanada.com/ - 100mg-viagracanada.com.ankor sertralinezoloftonline.com.ankor http://20mg-tadalafil-lowest-price.com/

  • Jaana Liesivuori 2 years ago

    Apteekista löytyy Care4Pets sarjan shampoita koirille ja kissoille. Näissä shampoissa ei ole hajusteita eikä muitakaan lisäsineita. Minä itse astmaatikkona pesen koirani joka on atoopikko näillä tuotteilla. Voin suositella.

Keskustele ja kommentoi

Muita kirjoituksia samasta aiheesta:

Juha Perälä ja hervoton heinänuha

Juha 'Peris' Perälällä on hervoton heinänuha, mutta hän ei anna sen häiritä radiotyötä.

Herkän uravalinnat

Ritva Väisänen sai astmasta otteen kuntoutuskurssilla

Flunssan jälkeinen yöyskä ei loppunutkaan. Öisin istuin sohvalla ja yskin ja yskin. Juominen, joka oli ennen auttanut, ei enää auttanut. Näin kuvailee Ritva Väisänen astmansa ilmaantumista vuonna 2009.