Allergia-, iho- ja astmaliitto kehittämässä sopeutumisalmennusta

Allergia-, iho- ja astmaliitto on mukana sopeutumisvalmennusta kehittävässä hankkeessa, jonka päätavoite on tuottaa hyvinvointia verkkokursseille osallistuville asiakkaille.

–Työstimme kevään aikana sopeutumisvalmennuskurssien sisältöjä palvelumuotoilutyöpajoissa, kertoo hankkeen johtaja, Invalidiliitto-konsernin tutkimusjohtaja Sinikka Hiekkala.

– Suunnittelimme yhdessä kuusi erilaista teemaa, jotka sopivat erilaisille ihmisille yli järjestö- ja diagnoosirajojen. Olemme olleet innostuneita uuden luomisesta, sillä näin laajaa yhdessä suunnittelua ja toteutusta ei ole tehty aikaisemmin. Lisäksi sopeutumisvalmennus toteutetaan pääosin verkon välityksellä. Hankkeen nimi onkin Etäsopeutumisvalmennus järjestöjen kohderyhmille, Hiekkala jatkaa.

Arvioinnin kehittämiseen ja yhtenäistämiseen kuuluu asiakaslähtöinen tavoitteiden asettaminen ja elämän arviointi sekä näiden seuraaminen muun muassa yleisillä itsearviointikysymyksillä.

– Hankkeessa otetaankin käyttöön kansallisesti ensimmäisten joukossa PROMIS eli Patient Reported Outcomes Measurement Information System -mittareita. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, joka vastaa valtakunnallisesti PROMIS-mittareiden käännöstyöstä ja sen koordinoinnista, on myös mukana hankkeessa, kertoo Hiekkala.

Kuntoutussäätiö on mukana testaamassa ja arvioimassa yhteiskehittämisen malleja ja sopeutumisvalmennuksen keskeisten elementtien toteutumista sekä sopeutumisvalmennuksen vaikutuksia.

Kymmenen järjestön yhteistä hanketta rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö Veikkauksen varoilla. Verkkokursseja toteuttavat Aivoliitto, Allergia-, iho- ja astmaliitto, Epilepsialiitto, Invalidiliitto, Lihastautiliitto, Mielenterveyden keskusliitto, Munuais- ja maksaliitto, Neuroliitto, Suomen Syöpäyhdistys ja Suomen Sydänliitto.

Keinoja omaan hyvinvointiin

Verkkokurssi mahdollistaa osallistumisen helposti kotoa käsin. Monissa sairausryhmissä kamppaillaan samantyyppisten haasteiden kanssa mikä on tärkeää vertaistuen toteutumiselle. Kurssien sisällöt on suunniteltu niin, että mahdollisimman moni voi löytää niiden avulla keinoja omaan hyvinvointiin.

– Me Allergia, iho- ja astmaliitossa olemme mukana Keinoja omaan hyvinvointiin-  ja Tukea työhön paluuseen tai työssä jaksamiseen -kurssien järjestämisessä, sanoo hankkeen kurssityöntekijä Kaisa Toikko.

Työelämä aiheinen kurssi on suunnattu pitkäaikaissairaille, jotka ovat palaamassa työelämään tai ovat parhaillaan työssä ja tarvitsevat tukea siellä jaksamiseen.  Hyvinvointi-teemaisella kurssilla keskitytään löytämään omia keinoja hyvinvoinnin tukemiseen sairaus huomioiden.

– Kurssin myötä on hyvä mahdollisuus pysähtyä miettimään omaa hyvinvointiaan ja mitä sen eteen voisi tehdä. Liiton jäsenet voivat osallistua mille tahansa kurssille, minkä kokee itselleen sopivaksi, Kaisa Toikko jatkaa.

#Etäsope #sopeutumisvalmennus #kuntoutuminen #kuntoutus #vertaistuki #hyvinvointi #jaksaminen

 

 

 

 

Share

Keskustele ja kommentoi

Muita kirjoituksia samasta aiheesta:

PEF-Mittari Varkauden seudun Allergia- ja astmayhdistyksen jäsenille

Varkauden seudun Allergia- ja Astmayhdistyksen nykyiset ja uudet jäsenet saavat lahjaksi PEF-mittarin. Muille kuin jäsenille yhdistys myy mittareita edulliseen hintaan Varkauden sairaalan ala-aulan Pikku Ruusu -kahviossa. Samassa rakennuksessa toimii keuhkosairauksien poliklinikka ja Varkauden Terveyskeskus.

Herkutellaan ystävänpäivänä!

Meikkejä ja kampauksia koulun tuoksuttomassa päivässä