666 laskentaviikkoa perhosten perässä

Valtatie kuudelta avautuu Joutsenon kohdalla eteläkarjalainen viljelymaisema, jonka pellot, ojat ja tieurat ovat käyneet tutuiksi kolmessa vuosikymmenessä. Hahmottelimme keväällä 1991 laskentareitin, joka sittemmin on kuljettu säntillisesti kerran viikossa toukokuun alusta syyskuun loppuun mahdollisimman aurinkoisessa säässä. Kesällä 2020 heinäkuun viimeisen viikon kierros oli järjestyksessään jo 666. Sen myötä 2,7 kilometrin reittiä on tahkottu nyt lähes 1 800 kilometriä!

Olennaisin kysymys on tietysti: miksi? Alueen siivekkäät kertovat niin paikallisista kuin laajemmista ympäristömuutoksista sekä niiden moniulotteisista vaikutuksista, joita omat aistimme rekisteröivät kovin heikosti, varsinkin pitkällä aikavälillä. Kun viljelykasvit ja -tavat muuttuvat, ympäröiviä metsiä hakataan ja ihmiset jatkavat surutta ilmaston lämmittämistä, eliömaailmassa myllertää. Sen vaikutukset näkyvät ja tuntuvat myös ihmisten arjessa.

Meitä kiinnostavat erityisesti päiväperhoset, joiden elinvaatimukset tunnetaan hyvin ja jotka ovat suhteellisen helppoja seurata. Reitillä jokainen eteen osunut yksilö on pyritty tunnistamaan lajilleen, ja havainnot on kirjattu erilaisia ympäristötyyppejä edustaviin lohkoihin. Aineistoa on jo yli 40 000 perhosesta, jotka kuuluvat 66 lajiin. Arvaatko runsaimmat? Kärkikolmikkoon kuuluvat tesmaperhonen, lauhahiipijä ja lanttuperhonen, jotka muodostavat liki puolet havaituista perhosista.

Seurannan perusteella perhosia on nyt enemmän lennossa kuin viime vuosituhannen lopulla. 1990-luvulla kesän aikana havaittiin keskimäärin 40 lajia ja 1 115 perhosta, mutta 2010-luvulla luvut ovat nousseet 42 lajiin ja 1 510 perhoseen. Nykyinen keskivertokesä olisi ollut huippukesä 1990-luvulla! Uusia ja nopeasti vakiintuneita lajeja ovat mm. häive-, kartta- ja peltovirnaperhonen.

Perhosten kannalta keskeisin muutos on tapahtunut lämpötiloissa: ensimmäisen vuosikymmenen laskennat tehtiin keskimäärin 18,5 asteessa ja 2010-luvun laskennat 19,4 asteessa. Liki asteen ero kertautuu 23 laskentaviikon aikana niin, että nykyisin laskentakierroksia on kesän aikana ikään kuin yksi enemmän verrattuna 1990-lukuun.

Lähdetäänpä kierrokselle!

Viikon 31 laskennassa ensimmäinen merkintä tulee pietaryrtin kukalla istuksivasta hohtosinisiivestä, jonka pikkukultasiiven feromonihuumassa kiehnäävä pariskunta hätistää lentoon. Paahteista piennarta seurailee myös peltovirnaperhonen, jonka ensimmäiset havainnot reitillä tehtiin vasta vuonna 2012. Uustulokas on noussut nopeasti jo 11. runsaimmaksi lajiksi peltomaisemassa.

Seuraavalla laskentalohkolla on toinen 2010-luvun tulokas, karttaperhonen. Mustavalkoinen toisen sukupolven yksilö oli huippuharvinaisuus aina 1990-luvulle, mutta nykyisin jokakesäinen ilmiö. Metsänätkelmän kukalla jököttää sitruunaperhospariskunta, joka ei hätistelyistä huolimatta tohdi lentoon, kun aurinko jää hetkeksi pilven taakse. Joinakin kesinä kelvollisia laskentasäitä saakin kyttäillä ihan tosissaan!

Reitin pisin laskentalohko sijoittuu peltoaukean keskelle. Ruis lainehtii korkeana, toisella peltolohkolla heinä on jo kääritty muoveihin. Peltomaata hallitsee lauhahiipijä, piskuinen paksupääperhonen, jolle kertyy tukkimiehen kirjanpidossa 24 viivaa. Välissä sekaan lennähtää myös ”väärän vuoden” metsänokiperhonen; kaksivuotisesta elinkierrosta johtuen nokiperhosten pääjoukot ovat lennossa yleensä parittomina vuosina.

Vanhan pihapiirin jälkeen peltoa halkovan pikkutien pientareita kukittavat puna-apila, hiirenvirna ja karhunputki. Missä kukkia, siellä on yleensä myös perhosia. Seasta löytyykin siipensä loppuun lentänyt tesmaperhonen, tämän kesän viimeiseksi jäävä yksilö. Alueen runsaimmalle lajille kesä 2020 oli 106 yksilön myötä toiseksi heikoin kolmeen vuosikymmeneen: vähemmän niitä on laskettu vain kesällä 1994. Sen sijaan ennätysvuonna 2003 tesmaperhosia kirjattiin yli nelinkertainen määrä, 460.

Vielä raisumpaa kannanvaihtelu on ollut tutuilla neito- ja nokkosperhosella. Vuonna 2005 laskimme neitoperhosia 421 ja viime kesänä vain neljä. Nokkosperhosia oli parhaana vuotenaan lähes viisisataa, mutta pahimmassa aallonpohjassa vuonna 2015 niitä osui laskentareitille vain kaksi. Tänä kesänä neitoperhosia on edelleen niukasti, mutta nokkosperhosen kannat ovat vahvistuneet. Samalla kun yksi kesäpolven yksilö viivähtää hetken hiirenvirnan kukalla, lajin pääjoukot vielä nakertavat toukkina nokkospuskissa. Vasta elokuussa lentoon lähtevät nokkosperhoset etsiytyvät talvipiiloihinsa ja hyvässä lykyssä lentävät taas ensi keväänä, kun palaamme reitille.

Reitin loppua kohden taivas pilvistyy, mutta mittari näyttää +20 astetta. Olosuhteet perhoslaskentaan ovat hyvät, kun tuulikin puhaltelee vain nimeksi. Tuloksena on 15 lajia ja 88 perhosta. Laskentaviikon 31 keskiarvona on 14 lajia ja 133 perhosta. Tulos ilmentää perhoskesän 2020 ilmettä: lajeja oli lennossa ”normaalisti”, mutta monen yksilömäärät jäivät tavallista pienemmiksi. Voimme vain arvailla, olisiko tämän syynä erikoisen edellistalven liki lumettomat olosuhteet?

 

Share

Muita kirjoituksia samasta aiheesta:

Tari Haahtela ja allergian lyhyt historia

’Eläköön metsien mikrobit’ kokosi viime syksynä järjestöväen Helsinkiin muistelemaan yhtä merkittävää aikakautta Allergia- ja astmaliiton toiminnassa. Vuonna 1983 sai alkunsa internet, Helsingissä järjestettiin ensimmäiset yleisurheilun MM-kisat ja ympäristöministeriö aloitti toimintansa Suomessa. Neuvostoliitto myönsi presidentti Mauno Koivistolle Leninin kunniamerkin ja Michael Jackson esitteli moonwalk-tanssin. Myös Allergialiitto otti uusia askelia, kun Allergia-lehden päätoimittajan Klaus A. J. Järvisen saappaisiin astui dosentti Tari Haahtela.

Absurdi allergia, outo ja erikoinen

Kun ihminen oirehtii kasvin siitepölystä tai on kuolla maitotilkkaan, luonnonlukutaidossamme on jotakin perinpohjin pielessä.

Siitepölyseuranta käynnistyi Kaakkois-Suomessa

Etelä-Karjalan Allergia- ja ympäristöinstituutti on aloittanut kevään siitepölyseurannan.